Eilen oli Manun agilitytreenit BAT-hallilla. Tunnelma oli melkoisen kiihkeä, kun hallissa treenasi kahdella eri kentällä yhtaikaa lähemmäs 20 ei-niin-hiljaista borderterrieriä ;)

Ennen radalle menoa otin Manun remmiin ja kävelin kentän reunalla sen kanssa. Arvatenkin Manu aloitti taas spurtti- ja äänenavausharjoitukset remmin mitan puitteissa. En kuitenkaan käskenyt sitä olemaan hiljaa, ottanut sivulle tms., vaan odotin niin kauan, että remmi löysää edes hetkeksi / ääni hiljenee ja sitten naks ja palkka. Ihan muutaman naksautuksen jälkeen Manu jo tarjosi katsekontaktia ja seuraamista - paljon nopeammin kuin viime treeneissä. Hienoa!

Rata oli suhteellisen vaikea kaikkine kieputuksineen ja hämyesteineen, mutta siitä huolimatta se sujui erinomaisen hyvin. Manu ei edes vilkaissut ansaesteitä ja kuunteli koko ajan hyvin. Itsestäkin ohjaaminen ja rata tuntui oikein sujuvalta, pitkästä aikaa. A:n kontakti sujui täydellisesti, vaikken päässyt ottamaan yhtäkään kontaktia yksittäisenä esteenä ennen radalle lähtöä.

Toinen rata oli vielä haastavampi; esim. pitkä vienti kepeille ihan vieressä olevan pussin suun ohi (linja edelliseltä hypyltä lähes suoraan pussille). Vaikeimmat kohdat sujuivat jälleen hienosti, jopa kepeille vienti. Sen sijaan tapahtui yksi täysin typerä ja alkeellinen takaaleikkausmoka, jonka myötä seuraava hyppy meni ohi. Noh, virheitä sattuu ja niistä oppii. A:n kontakti sujui jälleen hyvin.

Treenit olivat monella tapaa melko antoisat, ohjaaja nimittäin hiffasi täysin uusia juttuja. Ensinnäkin tähän asti olen yleensä ottanut Manun kanssa "nipoutustokoa" eli tiukkaa seuraamista, perusasentoja ja paikalla oloa ennnen radalle menoa. Manu on kyllä totellut osaamansa käskyt, mutta mitä luultavammin se oli vain oppinut, että radalle ei pääse ennen kuin tottelee. Periaatteessahan se kuulostaa ihan hyvältä, mutta todellisuudessa koira ei ole ottanut minuun lainkaan kontaktia ja tehnyt yhteistyötä vapaaehtoisesti, vaan käskyjen pakolla. Tästä aiheutui se, että joka kerta luulin koiran olevan hallinnassa radalle mentäessä, mutta lopputuloksena Manu vain räjähti käsiin, kun vihdoin ja viimein pääsi "pakkotottelemisesta" eroon. 
  Kaksissa viimeisissä treeneissä olen ottanut tokojutut tavallaan toisin päin eli odottanut, että koira hakee kontaktia minuun enkä minä koiraan. Vahvistuksen apuna olen käyttänyt naksutinta (johon Manu on ehdollistettu aikaisemmin). Ero on jo parin kerran jälkeen merkittävä! Minun ei tarvitse jatkuvasti hakea koiran huomiota katse-tänne-Manu-seuraa-täällä - mantralla, vaan Manu tekee sen aivan oma-aloitteisesti saadakseen ohjaajan naksauttamaan (josta seuraa lihapullaa).

Toiseksi iän ikuinen murheen kryyni: kontaktit. Kontaktit ovat toimineet treeneissä lähes moitteettomasti oikeastaan syyskuun lopusta 06 lähtien. Nyt helmikuun kisojen lähestyessä olen taas alkanut miettimään miten ihmeessä saan ne toimimaan myös kisoissa, joissa hallinta ja kuuliaisuus laskee samassa suhteessa kuin kiihtymys ja räjähtävyys nousevat.. Gitan naksutinkoulutuksen takia olen viime viikkoinu lueskellut Esa K. Viitalan Klikkerikirjaa, joka sisältää paljon oppimisen teoriaa. Eräässä luvussa oli puhetta siitä miten palkkausta aletaan epäsäännöllistämään ja harventamaan siinä vaiheessa, kun koira osaa jonkun tietyn liikkeen / käyttäymismallin. Asiahan on itsestään selvä ja olenkin sitä käyttänyt kaikkialla - paitsi kontakteilla. Jostain syystä mieleeni on jäänyt erittäin vahvasti seuraava lausahdus, jonka olen joskus agilityn alkuaikoina kuullut: "kontaktit palkataan AINA treeneissä. Näin koira luulee automaattisesti myös kisatilanteessa saavansa palkkion ja ottaa kontaktin ihan yhtä hyvin kuin treeneissäkin.". Ok, tämä tyyli toimii varmasti joillain koirilla, mutta miksen ole koskaan tullut ajatelleeksi, ettei se välttämättä toimi oman koirani kanssa? Kun mietin asiaa hieman pidempään, tajusin, että Manu on jo tavallaan oppinut sen, että treenitilanteessa kontaktit kannattaa aina ottaa, koska siitä saa ruokaa. Kisoissa palkkaa ei tule, joten miksi ottaa ne siellä? Mistä koira sitten tietää onko kyseessä treeni- vai kisatilanne? Ohjaajasta tietenkin. Treenitilanteessa ensinnäkin kaivan lihapullan aina taskusta koiran kiivetessä A:ta / puomia ylöspäin, kisoissa taas en. Lisäksi olen tietysti treenitilanteessa paljon rennompi, kun kisoissa automaattisesti hieman jännittää ja toimii erilailla.
  Siispä seuraava projekti onkin palkkauksen muuttaminen pikku hiljaa epäsäännölliseksi myös treeneissä niin, että viimeinen (onnistunut) suoritus aina palkataan. Ja siitä lihapullan kaivamisesta eroon! Vastapainoksi pitäisi päästä käymään myös epävirallisissa kisoissa, jotta voisin välillä palkata kontaktit myös kisatilanteessa.

Yksinkertaisia juttuja, mutta ei niitä aina vaan tajua.. Ja jatkossa en tosiaan aio kirjoittaa vastaavia romaaneja, nyt oli vaan pakko kirjoittaa nuo superoivallukset muistiin ;).