Otettiin Gitan kanssa tänään täysin sama treeni kuin eilenkin, samassa paikassa samaan aikaan. Eli siis perusasentoa, seuraamista, seisomisia ja luoksetuloa (joka tosin jäi eilen tekemättä). Lähdin treenaamaan ikäänkuin eilisiä treenejä ei olisi ollutkaan, näin sain parhaiten karkoitettua ja kätkettyä ärsytyksen muruset. Iloinen mieli ja taskut täyteen namia.

Tässä sen taas näkee. Sivulle tulot menivät kaikki ihan hyvin - niin hyvin kuin tuo koira ne osaa. Kaksi ensimmäistä kertaa vedin namilla sivulle, loput kerrat normaalisti kädet sivulla ja namit piilossa. Seuraaminen oli ihan ok, ehkä vähän vetelää, mutta paikka oli oikea (ensin pienellä namiavustuksella). Seuraamisen lähdöt otin "suoraan vauhdista" (ei siis perusasennon kautta) eikä tehty kuin lyhyitä suoria.

Seisomiset sujuivat myös ihan hyvin, vaikka mielestäni ne ovat kyllä aikaisemmin olleet hieman nopeampia. Otin "seiso" käskyn jälkeen muutaman askeleen ja palkkasin heittämällä namin Gitan selän taakse.

Tänään sujui siis huomattavasti paremmin kuin eilen. Gitta ei silti oikein ollut täysillä mukana hommassa ja jouduin jatkuvasti tsemppaamaan, kannustamaan ja innostamaan sitä todella paljon. Keskittyminen ei sekään ollut parhaimmillaan, Gitta vilkuili vähän väliä tielle ja kentälle päin. Noh, tähän saa kuitenkin olla tyytyväinen eilisen jälkeen, kun edes liikkeet sujuivat sinne päin.

Kysymys kuuluukin saanko ikinä tehtyä liikkeistä varmoja tuolle koiralle niin että voisi joskus edes harkita alokasluokkaa? Tuntuu, että junnaamme jatkuvasti paikoillaan eikä mikään etene mihinkään suuntaan. Joudun jatkuvasti palaamaan taaksepäin kertaamaan vanhoja juttuja, jotka eivät yhtäkkiä enää uuden palasen mukaan oton jälkeen suju enää. Ei se koiran vika ole, jos ohjaaja ei osaa, mutta minkäs teet, kun ei koirakaan mikään helppo ja oppivainen tapaus ole. Turhauttavaa, kaksi pönttöpäätä yhdessä.