Viime viikon vietimme "pohjoisessa" aussieleirillä - tarkemmin sanottuna Vaalassa, joka sijaitsee Oulunjärven pohjoispuolella. Ajomatkaa kertyi 600 kilometriä suuntaansa, mutta se ei ollut tänäkään vuonna este leirille osallistumiselle. Viime vuodesta poiketen päätin ottaa myös Manun mukaan ja auto olikin melko täynnä lähtöaamuna. Aussiet takakontissa, Manu häkissä takapenkillä ja kaikki muu tyhjä tila täynnä kasseja ja muita nyssyköitä. Matkat sujuivat kuitenkin erinomaisen hyvin.

Leirin ohjelma oli joka päivä hyvin samanlainen: aamulla maastoon (jälki/haku), jonka jälkeen lounas ja iltapäivällä tottista ja esineruutua. Iltaisin koirat saivat ansaitusti lepäillä ohjaajien saunoessa ja grillatessa. Keskiviikkona järjestettiin yhdityksen toimesta virallinen haku- ja jälkikoe, johon meni melkeinpä koko päivä. Oli mielenkiintoista päästä seuraamaan maasto-osuuksia, joita normaalisti ei näe.

Alunperin oli ilmoittanut Gitan hakuun voidakseni itse tutustua lajiin tarkemmin. Hakukouluttaja oli kuitenkin viikonloppuna tuomaroimassa luonnetestiä ja pääsi näin ollen paikalle vasta maanantaina, joten hakukoirakot treenasivat ensimmäiset kaksi päivää jälkeä. Niinhän siinä sitten kävi, etten malttanutkaan siirtyä maanantaina hakuryhmään, vaan jatkoimme jäljen treenamista Ratilaisen Marjon opeissa :). Päätös kyllä kannatti, sillä Gitta edistyi viikon aikana huimasti. Ennen leiriä olimme tehneet ainoastaan 50-max. 180 metriä pitkiä peltojälkiä, joissa ainakin satunnaisesti nameja ja lopussa esine, joka ei kiinnostanut Gittaa juuri yhtään. Leirin jälkeen G osasi etsiä jäljen lyhyeltä janalta, jäljesti sujuvasti metsässä myös vieraan ihmisen tekemää jälkeä ja nosti kaikki esineet!

Manu pääsi treenaamaan esineruutua, joka on Manun mielestä aivan superkiva juttu. Tokoa tuli otettua useaan otteeseen ja pakko myöntää, että taidot ovat kyllä hiukan ruostuneet :P. Ihmekös tuo, kun aktiivisesti ollaan treenattu viimeeksi kaksi vuotta sitten. Sen sijaan Manu pääsi yllättämään aivan toisenlaisessa jutussa - tähän asti M on käytännössä inhonnut kastumista eikä luonnollisesti uiminen ole ollut mikään lempijuttu. Vuosien mittaan Manu on kyllä alkanut kahlailemaan rantavedessä - voidakseen varastaa Milon noutaman kepin tai lelun. Leirikeskuksessa oli upea hiekkaranta, jossa kävin Manun kanssa puuhailemassa iltapäivisin ja heittelemässä keppiä rantaveteen. Heitin kerran kepin vahingossa liian pitkälle ja lähdin hakemaan uutta. Sillä aikaa Manu olikin päättänyt hakea järvessä olevan kepin uimalla! Testasin asiaa uudestaan ja kyllä, se ui hakemaan kepin. Tyypillistä Manua, periksi ei voi antaa - vaikka joutuisi sitten uimaan saadakseen kepin ;)

Kaiken kaikkiaan mahtava leiri, kiitos vielä leiriläisille ja kouluttajille. Treenimuistiinpanoista teen myöhemmin oman blogimerkinnän ja kuvia on tulossa aikaisintaan kahden viikon päästä, jolloin saan kameran korjauksesta. Ei leiriä ilman vahinkoja - viime vuonna ajoimme autolla kantoon, tänä vuonna hajosi kamera ja auton etuosasta irtosi joku epämääräinen osa ;)