Hiihtoloman lopulla eli viime viikolla porukoilla oli tarkoitus lähteä maalle mummon luo, mutta suunnitelmat menivät muiden tapahtumien takia hieman pieleen. Lähdin lopulta itsekin mukaan koirien kanssa ja perjantaiaamuna lähdimme ajelemaan kohti Simpelettä. Matkalla saimme nähdä ennen näkemättömiä asioita - Gitta nimittäin nukkui lähes koko ajan! Normaalisti se istuu hereillä KOKO matkan mm. viime kesänä välin Klaukkala-Vaala 600 km. Tällä kertaa Gitta sai tosin poikkeuksellisesti olla vieressäni takapenkillä, kun takakontti oli täynnä tavaraa.
Viikonloppu meni lenkkeilyn ja valokuvaamisen merkeissä, kotisivuille tulossa kuvasatoa lähipäivinä. Koirat nauttivat täysin rinnoin parin tunnin lenkeistä jäällä ja pihalla juoksentelusta. Gitan mielestä oli erityisen hauskaa painella menemään vähintääkin puolen metrin hangessa. Manu sen sijaan nautiskeli makkarin lattialämmityksestä ja sen tarjoamasta loistavasta nukkumismahdollisuudesta ;)
Lauantaipäivällä treenailtiin vähän G:n kanssa "babyesineitä" ja molempien kanssa tokoa. Navetan edessä oli oikein hyvä hanki, jossa oli lumiauran pyörien uria > esineet sain hyvin piiloon ilman, että ne upposivat puolen metrin syvyyteen. En käynyt tallomassa pienen pientä aluetta ollenkaan, vaan heitin lelun reunalta, jottei Gitta pystyisi menemään jälkiä pitkin. Annoin Gitan selvästi nähdä, kun heitin lelun ja lähetin melkein saman tien. Hyvinhän se lähti, kun tiesi varmasti, että esine oli siellä jossain. Sen verran hyvin lelu kuitenkin piiloutui hankeen, että nenääkin joutui käyttämään etsimiseen. Kun G löysi lelun, kehuin hirveästi ja lähdin juoksemaan karkuun. Ensin riekuttiin lelun kanssa kunnolla ja lopuksi vielä palkkasin namilla.
Kolmannella kerralla vein Gitan osittain auton taakse piiloon paikalla oloon ja kävin heittämässä esineen. Hain koiran, seuratin pari metriä, otin sivulle ja lähetin. Lähti sentään ruutuun, mutta kun lelu ei kymmenessä sekunnissa löytynyt (--> koska ei nähnyt mihin kohtaan lelun heitin), G hiippaili luokseni istumaan ja katsoi surkeana silmiin, että "mamma, ei siellä mitään oo". Otin vain reippaan ja iloisen uuden lähetyksen, mutta eipä G enää mihinkään lähtenyt. Lopulta olimme metrin päässä esineestä kunnes G löysi. Lopuksi otin vielä yhden superhelpon, että saatiin jonkinlainen onnistuminen viimeiseksi suoritukseksi. Tähän esineruutunkin täytyisi saada taas kehitettyä jotain uusia keinoja, nykyinen ei selvästikään toimi, koska koiralla ei ole tarpeeksi suurta motivaatiota esineisiin ja etsimiseen. Toisaalta en sitten tiedä onko koko esineruudulla pahemmin väliä, koska viimeistään tottis tulee meillä vastaan kisoja ajatellen (joita en tosin enää edes ajattele).
Kommentit