Nyt ovat sitten ensimmäiset kolmosten startit takana. Menestys ei päätä huimannut, mutta tyytyväinen olen hyllyistä huolimatta, sillä mukana oli paljon hyviäkin pätkiä.

Ensimmäisenä oli vuorossa agilityrata. Ensi alkuun se vaikutti todella vaikealta, mutta ei se nyt loppujen lopuksi paljoa treeneissä tehdyistä radoista eronnut. Iskä lähti käyttämään Manua pitkällä lenkillä ja itse jäin katsomaan minien suorituksia. Rataan tutustuessa itse rata oli jo muistissa ja ohjauskuviotkin selkenivät pian. Manu kuunteli ennen radalle menoa oikein kivasti, mutta lähtöalueen sisäpuolella räjähti. Eipä siinä voinut enää nameja kaivella, joten tiukka "EI" ja pieni nyppäisy remmistä. Hyvin tehosi, sillä lähtö oli oikein onnistunut - Manu tuli nätisti sivulle ja jäi rauhassa odottamaan. Heti ensimmäiseltä hypyltä kurvattiin putkeen ja sieltä puomille aikamoisella vauhdilla. Manu otti kuin ottikin puomin kontaktin erinomaisesti, kun muistin itse pysyä tarpeeksi kaukana ja sanoa vain kerran kontaktikäskyn. Puomin jälkeen alkoi 9 hypyn hyppykuvio sisältäen kaiken kierrätyksistä, välistä vetoihin ja ohivetoihin. Siihen vielä valssit päälle. Kuvio sujui hienosti, yllättävän sujuvasti ja Manukin kuunteli. Viimeisellä hypyllä herpaannuin sekunniksi (jes, onnistuttiin!) ja samalla sekunnin sadaosalla Manu paineli lähimpään putkeen. Huusin kurkku suorana koiraa luokse, mutta turhaan. Putkelta kepeillä vienti meni pieleen, itse vedin ohitse. Loppu rata sujui taas hyvin ja hallitusti, A:n kontaktin otti todella nöyrästi ;)

Toisena oli vuorossa hyppyrata ja ei voi muuta todeta kuin että en ole eläissäni edes nähnyt missään yhtä vaikeaa rataa. Kokeneetkin kilpailijat katsoivat monttu auki, kun numeroita vietiin paikoilleen. Kaksi suoraa putkea, joiden välissä kepit, kaameita spurttisuoria ja tiukkoja pyörityksiä ja käännöksiä. Eikä esteetkään mukavasti järjestyksessä olleet, vaan radalla sai useaan otteeseen viedä putken suiden ja väärien hyppyjen ohitse. Minit tarjosivat jo runsain mitoin viihdettä yleisölle - ja kauhua seuraavana vuorossa oleville medikisaajille. Hylkyjä taisi tulla peräti 27 ja kisaajia oli sentään 35.

Lähdimme medeissä ensimmäisinä, mutta rataantutustumisen jälkeen oli onneksi hyvin aikaa ottaa vielä vähän tokoa Manun kanssa. Manu kuunteli jälleen hienosti, ei välittänyt yhtään hallissa olevasta melusta, ihmisistä, koirista yms. Lähtö oli jälleen hyvä. Rata alkoi kivalla kiihdytyssuoralla (hyppy+suora putki+hyppy) kentän toiseen päähän, jossa kinkkinen hyppypyöritys hämäysesteiden kera. Hyppykuviosta tultiin ulos renkaan kautta siten, että rengasta ennen oli pakko valssata (ohjaaja ei millään pääse koiran edelle renkaan jälkeen). Ongelmana olikin seuraavana olleet kepit, jotka tosiaan olivat putkien välissä. Vino lähestymislinja takasi täydellisen mahdollisuuden bongata molemmat putken suut ja näinhän meillä tietysti sitten kävi. Manu singahti putkeen kuin ohjus. Putkeen jälkeen sujui hetken aikaa taas hyvin mm. yhden hypyn ohitus, jonka jälkeen taas kamala kiihdytysuora kentän toiseeen päähän - ja sieltä takaisin ;). Suoran kuitenkin katkaisi 360 asteen käännös (näitä oli useampikin) pituudelle. Otin Manun liiankin tarkasti haltuun ennen muuria, se nimittäin kielsi. Parempi kuitenkin niin kuin että se olisi taas mennyt lähellä olevaan putkeen. Lopun hyppykuviossa ei se hämyhypyn ohitus enää onnistunut, joten siitäkin otettiin vielä yksi ylimääräinen hyppy matkaan. Eli oikein komea HYL siis, mutta eipähän oltu ainoita, sillä medien hylkäysprosentti oli aika lailla sama kuin mineilläkin :D. Ja päästiin sentään 7 estettä puhtaasti, monilla kaatui rata jo kolmoselle.

Varsin kiva fiilis kuitenkin jäi - erityisesti ensimmäiseltä radalta, joka oli putkihäsellystä lukuun ottamatta varsin onnistunut. Videolta katsottuna huomasin, että hyppykuvion loppu olisi onnistunut ihan hyvin toisella tavalla ohjattuna, mutta hyvähän se on jälkeen sanoa. Innolla kuitenkin odotan seuraavia kisoja, jotka ovat itseasiassa ensi lauantaina Kirkkonummella.