Eilen kävimme tekemässä Milolle ja Gitalle Luukiin metsiin jäljet. Gitan jälki oli vaikeassa maastossa, heti alussa sain taistella itseni pusikon läpi ja kiivetä nelinkontin ylös kallioille. Vaikka maasto oli sinäänsä hankala niin pohja oli pääosin sammalta ja jäkälää, joten maa rikkoutui hyvin ja itseasissa näin itsekin mistä olin kävellyt. Jäljelle laitoin 5 keppiä ja tein yhden helpon kulman.

Lähetin Gitan etsimään jälkeä n. metrin matkalta maaston takia. Jälki löytyi helposti ja G lähti ajamaan sitä tosi hyvin. Ensin se hiukan silmäili kallion rinnettä, mutta jatkoi kuitenkin heti matkaa. Yhtäkkiä kallion päällä jäljen "helpoimmassa" kohdassa G alkoi mennä nokka irti maasta ja kulman kohdalla pysähtyi kokonaan. Jäin itse paikoilleni seisomaan ja odottamaan, että koira etsisi itse jäljen. Lopulta kyllästyin odottamiseen, kun Gitta ei tehnyt elettäkään nostaakseen jäljen uudelleen, joten näytin koiralle jälkeä ja sanoin hiljaa "etsi jälki". G ei kuitenkaan pistänyt nenää maahan ja pällisteli vain kummissaan ilmeellä "mikä ihmeen jälki..?". Lopulta sain Gitan takaisin jäljelle, mutta kulma oli jo mennyt ohi. Loppu meni huonosti ja Gitta otti hajua pelkästään ilmasta.

Kaikki 5 keppiä kuitenkin löytyivät ja alku meni todella hyvin, joten ei jälki aivan pieleen mennyt. Lähinnä tuli mieleen, se että Gitan jäljestysmotivaatio voi olla nyt vähän heikoilla, koska leirillä vaikeustasoa nostettiin melko ronskisti ja vahvistettiin hirveästi keppien nostoja. Nyt se selkeästi haahuili jäljellä vain keppejä etsimässä eikä oikein hiffanut, että nimenomaan jäljestämällä löytää keppien luo ;)